Page 3 of 15

Hukka-Pallon A-junnuille täysi potti Jyväskylästä

Hukka-Pallon A-juniorit nappasivat kaksi voittoa salibandyn A-nuorten II divisioonan turnauksessa Jyväskylässä sunnuntaina. Avausottelussa kukistui tuttu kiistakumppani Kuopion Welhot Akatemia 5–4 ja toisessa ottelussa Jyväskylän O2 11–1. Voittojen myötä HuPa nousi lohkonsa kärkipaikalle.

Welhot on ollut HuPalle erittäin vaikea vastustaja aikaisempina vuosina, ja kuluvan kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Welhot oli vienyt pisteet kirvelevästi 4–2. Nyt koko joukkue oli päättänyt, ettei Welhot enää voittoa nappaa.

Yritteliään ja kurinalaisesti pelanneen HuPan lataus ja peli-ilme riittivätkin Jyväskylässä riemukkaasti ansaittuun voittoon, vaikka Welhot meni ottelun alussa 0–1-johtoon. Joonatan Laitisen ja Miika Rissasen maaleilla HuPa nousi kuitenkin vielä avauserässä johtoasemaan eikä antanut Welhojen enää nousta rinnalle. Hyvässä vireessä olleen ja sisukkaasti läpi otteluiden raataneen Arttu Holopaisen kolme maalia ja tiivis koko joukkueen puolustuspeli takasivat lopulta riemukkaan voiton HuPalle. Voitto maistui myös sarjasijoitusta ajatellen erittäin tasaisessa lohkossa HuPalle mainiosti.

Toiseen otteluun O2-Jyväskylää vastaan HuPa sai hyvän alun, kun Joonatan Laitinen tälläsi Valtteri Hannelinin aloitusvoiton jälkeen avausmaalin vain neljän sekunnin pelin jälkeen. Avauserä tasattiin lopulta lukemin 1–1, mutta toisessa erässä HuPa meni menojaan vieden erän 5–0. Voittomaaliksi jääneen 2–1-maalin viimeisteli hurjan työmäärän peleissä tehnyt Miika Pulliainen hienon yksilösuorituksen päätteeksi. HuPa säilytti pelikurin ottelun jo ratkettua ja paitsi latoi kauniita maaleja myös puolusti erittäin kurinalaisesti reilusta johtoasemasta huolimatta. Keskeltä laidalle siirretty taitava ja liukasliikkeinen Leevi Launo antoi viimeinkin tulisen laukauksensa puhua, ja tuloksena oli kaksi komeaa maalia.

HuPan valmennusta ilahdutti erityisesti tinkimätön viisikkopuolustus. Puolustajaparit Jasse Sikanen–Tatu Karvinen ja Petri Laine–Topi Leppänen huhkivat hurjat minuutit, mutta hallitsivat pallollisen pelin omalla puolustusalueella molemmissa peleissä erittäin hyvin. Myös avauspelaaminen toimi molemmissa peleissä. Hyökkääjien puolustuspelaaminen on ollut kurinalaista läpi kauden, mutta Jyväskylän turnauksen voittopeleissä tälläkin alueella otettiin vielä Welhot-pelin hetkellisistä vaikeuksista huolimatta askel eteenpäin.

Maalivahdit Juhani Järveläinen ja Tomi Sutinen pelasivat erittäin varmasti. Hyökkäyspelissä tehokkain oli pisteiden valossa viime vuoden A-junnujen I divarin peleistä tuttu kolmikko Joonatan Laitinen–Valtteri Hannelin–Arttu Holopainen, mutta voitot tulivat nimenomaan koko joukkueen erinomaisen työmoraalin seurauksena. Miikat Pulliainen ja Rissanen, Leevi Launo ja kauden ensimmäisissä A:n peleissä pirteästi esiintynyt Kalle Hartikainen vyöryttivät lähes jokaisessa vaihdossa pelin pitkiksi ajoiksi vastustajan päätyyn. Ikiliikkuja Miika Pulliaisen karvauspelaaminen ja pallonriistot olivat myrkkyä sekä Welhojen että O2-Jyväskylän puolustajille.

A-nuorten II divisioona jatkuu 5.1. Kouvolassa, jonne HuPa matkaa puolustamaan sarjan kärkipaikkaa.

HuPan tehot sunnuntaina Jyväskylässä: Arttu Holopainen 5+2, Joonatan Laitinen 4+3, Valtteri Hannelin 2+4, Leevi Launo 2+2, Miika Rissanen 1+1, Kalle Hartikainen 1+1, Miika Pulliainen 1+0, Petri Laine 0+1, Jasse Sikanen 0+1, Juhani Järveläinen Welhoja vastaan 19 torj. ja Tomi Sutinen O2:ta vastaan 20 torj.

HuPan A-junnuille tappio ja tasapeli Lahdessa

Hukka-Pallon A-juniorit jatkoivat salibandyn A-nuorten II divisioonan otteluita lauantaina Lahden suurhallissa. Tuloksena oli nihkeän alun myötä tullut 9–7-tappio kotijoukkue Lahden Pelicans SB:lle ja 4–4-tasapeli hyvän esityksen jälkeen Kouvolan Susia vastaan.

Avausottelussa Pelicansia vastaan HuPalta ei ottelun puoliväliin mennessä onnistunut käytännössä mikään debyyttiottelun A-nuorissa pelanneen Jasper Tolvasen kahta komeaa maalia lukuun ottamatta. Eri miehistöllä kuin kauden avausottelussa kotiturnaukseen marssinut Pelicans hyökkäsi ottelun alussa vauhdikkaasti, ja kun HuPan puolustuspelaaminen oli lepsua ja laukausten peitot jatkuvasti myöhässä, jälki oli tuhoisaa. Pelicans käytti paikkansa hyväkseen ja johti ottelua puolivälissä jo 7–2.

Alun rökityksestä toipunut HuPa sai juonesta vähitellen kiinni, ja jälkimmäisellä puolikkaalla HuPan peli parani huomattavasti. Maali kerrallaan joukkue kuroi etumatkaa kiinni. Pienestä oli kiinni, että hyvä nousu palkittiin pisteillä, mutta kolmannen erän alun 8–7-lukemia lähemmäksi takaa-ajo ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt.

Toinen ottelu sarjakärki Kouvolan Susia vastaan oli HuPalta selkeästi parempaa tekemistä. Puolustuspelaaminen oli avausotteluun verrattuna aivan toista luokkaa. Hyvätasoinen ja vauhdikas ottelu eteni tasaisena alusta loppuun, ja tasapeli oli kenttätapahtumiin nähden oikeutettu lopputulos. Susia vastaan HuPan viisikkopelaaminen oli kahdesta lahjoitetusta maalista huolimatta lähellä kauden parasta tasoa, vaikka puolella joukkueen pelaajista ottelu oli kolmas 19 tunnin sisällä. Toisaalta myös ainakin Pelicansin miesten II divarin ringissä olleilla pelaajilla oli matsi alla torstailta.

Hyökkäyspäässä HuPasta onnistui tehojen valossa parhaiten perjantai-illan VarTan miesten peliin koottu hyökkäyskolmikko Miika Pulliainen-Miika Rissanen-Joonatan Laitinen. Ketju aiheutti hyvällä liikkeellään ja syöttöpelillään vastustajille Pelicans-pelin avauspuoliskoa lukuun ottamatta jatkuvasti vaikeuksia. Myös juonikkaan Leevi Launon laidoilla riitti vauhtia, kun Jasper Tolvanen, Veeti Koponen ja Arttu Holopainen kiisivät vuoroillaan maalipaikoille. Pakkiparit Tatu Karvinen-Jasse Sikanen ja Petri Laine-Topi Leppänen urakoivat vahvasti molempiin suuntiin. Laine ja Leppänen onnistuvat myös maalinteossa.

 A-nuorten II divisioona on osoittautumassa myös VarTan edustusjoukkueen ringissä harjoitteleville ja pelaaville nuorille hyväksi sarjaksi kehittyä. Lauantain vastustajista sekä Pelicans SB:llä että Kouvolan Susilla oli riveissään monia miesten II divisioonaa pelaavia nuorukaisia, mikä näkyi otteluiden vauhdissa ja pelaajien taitotasossa. Positiivisen lähdön sarjaan saanut HuPa on lohkossaan neljäntenä vain kaksi pistettä sarjaa johtavaa Kouvolan Susia perässä, kun ensimmäinen kolmannes on pelattu.

HuPan tehot lauantaina: Joonatan Laitinen 4+2, Miika Pulliainen 1+3, Miika Rissanen 1+2, Jasper Tolvanen 2+0, Veeti Koponen 0+2, Arttu Holopainen 1+0, Topi Leppänen 1+0, Petri Laine 1+0 ja Leevi Launo 0+1

Tomi Sutinen Pelicansia vastaan 18 torjuntaa ja Juhani Järveläinen Susia vastaan 19 torjuntaa

HuPan A:lle tappio ja voitto

Hukka-Pallo koki sunnuntaina Kuopiossa pelatussa salibandyn A-nuorten II-divisioonan Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen turnauksessa kirvelevän 5–2-tappion Kuopion Welhoille ja nappasi 12–1-rökälevoiton Jyväskylän O2:sta.

Avausottelua ylitsepääsemättömäksi vastustajaksi muodostumassa olevaa Welhoja vastaan HuPa hallitsi alusta saakka, mutta viimeistely oli heikkoa. Kurinalaisesti puolustanut isäntäjoukkue ei murtunut HuPan hyökkäysalueen pitkienkään pyöritysten aikana. Aamupelissä unisena esiintyneen HuPan hyökkääjien liike ei myöskään riittänyt huippupaikoille pääsemiseen. Avauserän torjunnat menivät Welhoille 7–1, mikä kertoo omaa kieltään HuPan painostuksesta. Maalit olivat kuitenkin Welhoille 1–0.

Kun HuPa ei hyvistä paikoista laittanut palloa verkkoon, Welhot puolestaan käytti toisen erän alussa HuPan puolustusalueen virheet hyväkseen ja karkasi tavoittamattomaan 4–0-johtoon käytännössä ilman, että sai edes laadukkaita maalipaikkoja rakennettua. Loppua kohti HuPan peli-ilme parani, mutta takaa-ajoa ei kunnolla saatu aikaan. HuPan maaleista avausottelussa vastasivat Tatu Karvinen ylivoimalla ja Jasse Sikanen ottelun viimeisellä minuutilla.

HuPan pelinrakentelu toimi lähes kiitettävästi, mutta erittäin hyvin johtoasemaansa puolustanut Welhot kykeni pitämään HuPan hyökkääjät poissa ykkössektorin maalipaikoilta.

Toiseen otteluun Jyväskylän O2:ta vastaan HuPa tuli tappiosta sisuuntuneena. Reilun kolmen minuutin jälkeen Asa Palhomaa iski Joonatan Laitisen syötöstä päivän ensimmäisellään vapauttavan avausmaalin, ja kun 24 sekuntia myöhemmin Miika Rissanen lisäsi Miika Pulliaisen syötöstä lukemiksi 2–0, HuPaa ei pysäyttänyt enää mikään.

Avauspelissä kadoksissa ollut peli-ilo ja hyökkäyspelaamisen luovuus löytyivät aavistuksen heikosti liikkunutta vastustajaa vastaan, ja HuPa iski hienoja maaleja liukuhihnalta. Pahimmin jyväskyläläisiä kylvetti joukkueen kuopus Miika Rissanen tehoin 3+4. Valmennusta ilahdutti voittopelissä erityisesti se, että molemmat hyökkäysketjut löysivät pelin edetessä yhä paremmin yhteisen sävelen. Erityisesti nuorisoketjun Miika Pulliainen-Leevi Launo-Miika Rissanen liike ja syöttökombinaatiot olivat myrkkyä vastustajille. Molemmat Miikat viimeistelivät ottelussa hattutempun. Puolustajat Jasse Sikanen, Tatu Karvinen ja Petri Laine tukivat ketjua hyvin.

Ensimmäisessä ottelussa hieman nihkeästi esiintynyt kolmikko Arttu Holopainen-Joonatan Laitinen-Asa Palhomaa sai myös pelinsä kulkemaan toisessa ottelussa, ja kolmikko viimeisteli pakkipari Topi Leppänen-Veeti Koponen tukemana muutaman näyttävän maalin. HuPan ottelun kolmannen hattutempun viimeisteli Asa Palhomaa.

Hukka-Pallon on neljän pelatun ottelun jälkeen omassa lohkossaan jaetulla kärkipaikalla yhdessä Welhojen ja Kouvolan Susien kanssa. Sarja jatkuu 24.11. Lahdessa.

HuPan tehot sunnuntaina: Miika Rissanen 3+5, Miika Pulliainen 3+2, Joonatan Laitinen 1+4, Asa Palhomaa 3+0, Leevi Launo 1+2, Arttu Holopainen 1+1, Jasse Sikanen 1+0 ja Tatu Karvinen 1+0.

Juhani Järveläinen Welhoja vastaan 5 torjuntaa ja Tomi Sutinen O2:ta vastaan 7 torjuntaa

A-junnut avasi II divarin voitokkaasti

Hukka-Pallo avasi salibandyn A-nuorten II divisioonan kahdella voitolla lauantaina Jyväskylässä. Avausottelussa kaatui Lahden Pelicans SB 7–2 ja toisessa ottelussa Janakkalan SC Urbans 6–2. Voittojen takeena oli tiivis puolustus ja hyvä maalivahtipeli.

Avausottelun Pelicansia vastaan HuPa ratkaisi maalittoman avauserän jälkeen toisen erän alussa tekemällä kolme maalia kolmeen minuuttiin. A-junnujen avausmaalin viimeisteli onnekkaiden pomppujen jälkeen Joonatan Laitinen ensimmäisen pelinsä HuPan riveissä pelanneen Miika Rissasen esityöstä. Avausmaali vapautti HuPan pelaamisen ja joukkue siirtyi vastustajan omalla maalilla sekä Petri Laineen hienolla rannevedolla kolmessa minuutissa 3–0-johtoon. Tästä ei Pelicans enää noussut. HuPa vei toisen erän lopulta komeasti 5–1, kun maaliverkkoa pöllyttivät vielä jäähyaitiosta maalintekoon kirmannut Antti Pulkkinen ja ottelun toisen osumansa jälleen Miika Rissasen esityöstä viimeistellyt Joonatan Laitinen. Pulkkisen maali oli koko ketjun hienon yhteispelin tulosta. Ratkaisevan syötön tarjoili erittäin energisesti molemmissa otteluissa esiintynyt Miika Pulliainen.

Kolmas erä oli enää muodollisuus. Tatu Karvinen lisäsi ylivoimalla johdoksi 6–1 ja vauhdikkaasti laiturin paikalla viihtynyt paluumuuttaja Veeti Koponen viimeisteli tyhjiin loppulukemiksi 7–2. Maalilla Juhani Järveläinen esitti kerrassaan mainioita otteita läpi ottelun.

Toisessa ottelussa HuPa hermoili lievästi puolitoista erää. SC Urbans käytti HuPan vaisuuden hyväkseen ja siirtyi 2–0 johtoon toisen erän alussa. Sen jälkeen HuPan penkki ärisi äänensä käheäksi, ja joukkueen suoritustaso alkoi nousta vaihto vaihdolta. Tatu Karvisen mainiolla kaukolaukauksella ja tehokkaasti ensimmäisissä A-junioreiden otteluissaan esiintyneen Antti Pulkkisen maaleilla HuPa tuli kuitenkin tasoihin vielä toisessa erässä. Syötöt maaleihin merkattiin Jasse Sikaselle ja Topi Leppäselle.

Kun Petri Laine vei koko viisikon hyvän karvauksen jälkeen päivän toisellaan HuPa johtoon heti kolmannen erän alussa, ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. HuPan maltti pelinavaamisessa ja hyvä liike hyökkäyspäässä olivat lopulta vastustajalle liikaa. Kolmannen erän loput maalit merkattiin Veeti Koposelle, Antti Pulkkiselle ja Joonatan Laitiselle. Syöttöpisteitä keräsivät Veeti Koponen, Joonatan Laitinen ja upean jättösyötön Antti Pulkkisen maalin tarjoillut Leevi Launo.

Monen HuPan pelaajan otteista oli nähtävissä onnistunut kesäharjoittelu ja yhteistyö naapuriseura VarTan edustusjoukkueen sekä B-juniorijoukkueen kanssa. Pelaajien liike ja pallollinen pelaaminen ovat kehittyneet viime kaudesta selvästi. Valmennusta ilahdutti myös tiivis joukkuepelaaminen. Maalivahdit Juhani Järveläinen ja Tomi Sutinen antoivat torjunnoillaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Valmennuksen mieltä lämmitti voittojen lisäksi tiivis viisikkopelaaminen ja uhrautuva puolustuspeli. A-junioreiden sarja jatkuu 4.11. Kuopiossa otteluilla Welhoja ja O2-Jyväskylää vastaan.

HuPan tehot lauantaina: Veeti Koponen 2+3, Joonatan Laitinen 3+1, Antti Pulkkinen 3+0, Miika Rissanen 0+3, Tatu Karvinen 2+0, Petri Laine 2+0, Miika Pulliainen 0+1, Jasse Sikanen 0+1, Leevi Launo 0+1 ja Topi Leppänen 0+1. Juhani Järveläinen 15 torjuntaa Pelicansia vastaan ja Tomi Sutinen 6 torjuntaa Urbansia vastaan.

Kiitos kuluneesta kaudesta 2017-2018

_MG_7204

« Older posts Newer posts »

© 2024 Hukka-Pallo

Web design:Ilpo LoikkanenUp ↑