Hukka-Pallon B-juniorit päättivät salibandyn Savo-Karjalan aluesarjan alkulohkon pelit sunnuntaina Kontiolahdella tasapeliin ja voittoon. Joukkueen pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua alemmassa jatkosarjassa.

Vajaamiehisenä lomareissujen ja loukkaantumisten vuoksi turnaukseen lähtenyt HuPa taisteli avausottelussa hienon 3–3-tasapelin Welhojen B2-joukkuetta vastaan. Joukkue nousi kolme kertaa tappioasemasta tasoihin ja oli viimeisellä minuutilla tasoitusmaalin jälkeen vielä lähellä voitto-osumaakin.

Toiseen otteluun Nilsiän Apasseja vastaan HuPa sai lentävän lähdön ja vei avauserän 5–1. Toisessa erässä ja vielä kolmannen erän alussakin HuPan peli passivoitui ja Apassit olivat päästä peliin mukaan. Aikalisällä HuPa kuitenkin ryhdistäytyi ja vei lopulta pisteet Varkauteen lukemin 8–4.

HuPan valmennus oli päivän päätteeksi tyytyväinen varsin tehokkaaseen erikoistilannepelaamiseen. Lisäksi pelaajien sopeutumiseen uusille pelipaikoille ketjukoostumusten mentyä poissaolojen ja loukkaantumisten vuoksi sujui hyvin. Jatkon kannalta hyvä uutinen oli myös tehojen jakautuminen monelle pelaajalle.

HuPan tehot sunnuntaina Kontiolahdella:
Topi Leppänen 2+2, Joonatan Laitinen 2+2, Kalle Hartikainen 0+4, Miika Pulliainen 3+0, Leevi Launo 1+1, Tatu Karvinen 0+2, Aleksi Honkanen 1+0, Antti Pulkkinen 1+0, Konsta Hannelin 1+0

Juhani Järveläinen Welhoja vastaan 12 torjuntaa ja Ida Koistinen Apasseja vastaan 7 torjuntaa